tiistai 1. tammikuuta 2019

Luistelupuku kevätnäytökseen lintuteemalla

Vanhoja kuvia selatessani ja poistellessani muistin että en ole tainnut tänne blogiin esitellä ompelemaani näytöspukua tytölle. Kevätnäytöksessä tytön ryhmä esitti lintuja. Olin jo etukäteen alkanut ompelemaan lämmintä luistelupukua pinkistä lämminvuorisesta trikoosta (ööhm mikähän tämän kankaan oikea nimitys sitten olisikaan :D). Lintuteemaan sopivaksi lisättiin pukuun värikkäät siivet hihoihin muutamilla tikeillä.

Puku on ommeltu Suuri Käsityö lehden kaavalla (en enää muista mikä numero), mutta kaava toki oli tarkoitettu lycralle tai muulle venyvämmälle kankaalle. Joten eihän tuo ompelu mennyt kuin strömssöössä... Kun kangas ei ollut tarpeeksi venyvää, piti tehdä sivuille ja hihoihin lisäkaistale. Mutta, omasta mielestä siitä tulikin ihan kiva kun teki lisäkaistaleet eri kankaasta!

Lisähöysteeksi askarreltiin linnun nokka munakennosta. Hiuksiin tehtiin muhkea nuttura ja sinne muutama höyhen koristeeksi. Tyttö itse oli ainakin todella innoissaan asustaan!







keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Se hermoja raastava ikuisuusprojekti: Tiipii

Puhelimen kuvia selaillessani ja tiipiin kuvan nähdessäni, tuli mieleeni etten olekaan esitellyt vielä upeaa tiipiitelttaamme. Joskus sain tämmöisen nerokkaan loistoidean tehdä tiipiin tytölle. Siellä sitten olisi mukava köllötellä ja lueskella kirjoja. Kesken projektin mies mainosti mulle netistä suht edullisesti löytyviä tiipiitelttoja, mutta minä totesin: "eikun teen itse". Joopa. Aikamoinen projekti tuo oli. Päällikangaskin vaihtui kesken projektin toiseen, koska keltainen raitakangas ei ollutkaan sittenkään kiva. Tämän lopullisen kankaan värin tyttö valitsi itse kun käytiin kangaskaupan kellarimyynnissä. Tiipiin tein Kotivinkin ohjeiden mukaisesti, lisäten keppien yläpäihin porakoneella reiät narulle, jotta teltta ei ihan heti rojahda kasaan. Kyllähän tuon sitten aikanaan sai valmiiksi lopultakin, on siinä jokunen kirja luettu ja leikit leikitty. Ja kasassakin on pysynyt vaikka täydellisesti en sitä ole saanut asettumaankaan!



Luisteluhelma joulunäytökseen

Joulukuussa tytöllä oli luistelukoulun joulunäytös ja lyhyellä varoitusajalla saatiin tietoa että he esittävät lumihiutaleita. Onneksi kaapista löytyi pari tilkkua joskus hankittua pehmoista velouria, ei ihan valkoista mutta vaaleaa hopeaa. Ensimmäistä kertaa ryhdyin ompelemaan luisteluhametta. Kellohelmaksi kankaasta ei riittänyt, joten tuli vain kapea helma. Alushousuosaan piirsin kaavat itse hipsterimallisia pikkuhousuja kaavan piirtoon apuna käyttäen. Kuminauhaa en vyötäröön ommellut lainkaan, mutta vyötäröosasta tein tarpeeksi leveän jotta hame pysyy päällä nätisti. Seuraavaksi tästä intouduinkin ompelemaan pinkkiä luistelupukua, mutta se on vielä keskeneräisenä. Helmaosa on jo valmiina (nyt se kellohelma) mutta yläosa puuttuu vielä. Postaan tästä mekosta sitten myöhemmin. :)





torstai 30. marraskuuta 2017

Harley Quinn hamonen ja bootsit

Halloween 30v pirskeissämme pukeuduin Harley Quinniksi. Olin jo ajoissa päättänyt asun ja hankkinut kaikkea rekvisiittaa; Daddys little monster paidan, asuun kuuluvan sinipunaisen takin, Yes Sir rannekorut, tatskoja, meikkejä.. Minisortseista totesin että en pue. Kaapista löytyy tiukat nahkahousut jotka saa kelvata asuun. Noh... viikkoa ennen juhlia sovitin ne vuosi sitten viimeksi käytetyt housut. Nepäs olikin sen  verran tiukat että ei näyttänyt hyvältä.. sitäpaitsi.. lyhyt yläosa, korkeavyötäröiset housut ja housun kauluksen yli pursuavat muhkurat... no no. Äkkiä tutkimaan eurokankaan valikoimaa ja löysinkin sinistä ja punaista urheilutrikoota. Rupesin pikapikaa ompelemaan hametta. Pienoinen kiire ompelussa tuli koska piirsin kaavatkin itse, hameen helma kun oli epäsymmetrinen ja sauman piti tulla keskelle. Hameesta tuli todella kiva! Jätin resorivyötärön melko korkeaksi että sitä pystyi kääntelemällä säätelemään. Kangas oli helppoa matskua kun ei tarvinut helmaa huolitella.


Tein tuommosen pikaisen mallinnoksen kaavasta, ilman oikeita mittasuhteita.

Tottakai Harleylla pitää olla myös asuun sointuvat kengät! En raaskinut ostaa kalliita "oikeanlaisia" kenkiä, joten kaapista löytyvistä mustista saapikkaista rupesin tuunaamaan. Ensin maalasin akryylimaalilla, mutta sitten mietin rapistuuko se illan myötä... koron ehdin maalata akryylilla (se sitten tosiaan rapistui jo melko pian käytössä) mutta loput taiteilin valkoisella maalitussilla. Varressa oli soljet jotka leikkelin irti, tilalle tein nahkapaskalla reiät ja pujottelin valkoiset nauhat kulkemaan kivasti.




keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Karmivaa halloweenaskartelua!

Kuluneena viikonloppuna järjestettiin kahden kaverin kanssa meidän kolmen kolmekymppiset. Eli yhteensä ysikymppiset, halloween-teemalla. Suurin osa koristeista ostettiin valmiina kaupasta, koska töiden lomassa aikaa on aina niin vähän. Ideoita olisi ollut päät täynnä. Yhden isomman projektin sain kuitenkin toteutettua juhliin: karmivan halloweentyypin ovensuuhun toivottamaan juhlavieraat tervetulleeksi!


Tyypin kasasin kotoa löytyvistä tarvikkeista. Ukko sisältää: vanhasta rullaverhosta kepin, toisen lyhyemmän kepin jonka sahasin päästä, miehen vanhan mustan hupparin väärinpäin puettuna, pakkausilmatyynyjä, pakkausteippiä ja mustaa jämäkangasta (jota en pahemmin leikellyt edes siistimmäksi). Muutama kirosana kasaillessa, pari tikkiä ja naamari päähän. Tadaa!






Lisäksi ehdittiin askarrella tytön kanssa led-tuikkukippoja lasipurkeista. Punaista servettiä siveltiin erikeepperi-vesiseoksella ja tarkoituksella niin että pinta rakoilee. Päälle hämähäkinseittiä. Lisäksi askarreltiin muutamia photoboothtikkuja. Harmi kun lasikipoista ei tullut otettua kuvaa iltahämärässä. 








Ensi vuoden juhliin voisi jo suunnitella hyvissä ajoin kaikkea kivaa! ;)

torstai 17. joulukuuta 2015

"Lumiukko tehtäisiinkööös?"


Kun ei ulkona lunta (vielä ollut, nyt on!) niin me tehtiin tyttöseni kanssa lumiukko hänen perhepäivähoitajalleen joulumuistamiseksi. Materiaalina tytön vanhat valkoiset sukkikset, vanua (mulla on pari pussia tyynyn varatäytteitä saatuna askarteluun), nappeja ja helmiä, sekä ompelulankaa. Pipo on tehty talouspaperihylsystä ja Puro-villalangasta sekä kaulahuivi samasta langasta sormilla silmukkaketjua tehden. Mukavaa pikkunäpertämistä flunssaa sairastavalle, kun suurempia askareita ei jaksanut tehdä ja jotain tekemistä kaipasi kumminkin. Meidän 3vee tyttökin osallistui myös itse tähän täyttämällä vanua sukkaan (tämä oli ihan huisin hauskaa!!), valitsemalla napit ja helmet, piirtämällä suun tussilla (sen on vähän näköinenkin) sekä pipoa askarrellessa katkoi saksilla langanpätkiä. Illalla lumiukkoa piti tytön toimesta kuvailla ties kenen kanssa, sekä toki halailla! Huomenna lumiukko pääsee hoitotädin hellään huomaan ja pienen tytön joululoma voi
alkaa.

Täältä löydät pipovideon, aika kätsyä! Joskus aiemmin jo katselin että tuommoisia voisi tehdä. Ei kyllä tehty kuin yksi pipo tällä kertaa, kyllä mulla ainakin hieman kauemmin meni aikaa kuin tuossa videon tätsyllä.


"Who's that guy??"



keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Kiki-hupparia ja pipoa syksyyn

Ihastuin taannoin niin paljon Ottobre:n Dinosaur-hupparin kaavaan että ompelin samalla kaavalla uuden hupparin, chihukuosilla. Nimensä huppari sai meidän koiran mukaan, aika nerokasta. Kankaan tilasin Kangaskapina-verkkokaupasta ja sieltä bongasinkin ihanasti värimaailmaltaan sopivaa tähtitrikoota, josta tein hihat ja hupun vuorin. Kaavassahan ei alunperin vuoria kuulu eikä myöskään helmaresoria, mutta vähän taas sovelsin ohjetta. Kaava löytyy siis 3/2014 Ottobresta. Tämä on vielä suht yksinkertainen surruutellakin, ja ihmetyksekseni myös tikkaukset (raglansaumoissa ja hupun reunassa) onnistuivat nätisti vaikka kangas olikin venyvää. Edelliseen vastaavaan huppariin tein siksaksaumat raglaneihin, mutta kangaskin oli erilaista matskua.

Samalla selätin ompelujumin, ainakin hetkellisesti. Kauheesti olisi mielessä ommeltavaa, mutta mistä keksiä lisää aikaa ja jaksamista siihen?